Helsinkiläinen kesämajaperinne on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Sen historia ulottuu sotia edeltävälle ajalle, jolloin kaupunkilaisille alettiin järjestää virkistäytymismahdollisuuksia luonnon helmassa.

Satamasaaren toiminta käynnistyi 1930-luvulla ’kansanpuistona’, jossa yövyttiin aluksi teltoissa ja sittemmin talveksi purettavissa vanerimökeissä. Vasta sotien jälkeen sallittiin pysyvien mökkien rakentaminen.

Nykypäivän kesämajojen idea on sukua siirtolapuutarhoille. Merkittävänä erona on kuitenkin se, että kesämajoilla ei ole omaa puutarhaa tai pihaa. Ympäröivä luonto pidetään päinvastoin luonnontilaisena. Kesämajat ovat myös kooltaan pienempiä kuin siirtolapuutarhamökit.

Helsingin kaupunki omistaa kesämaja-alueet, joiden hallinnan se on luovuttanut kesämajayhdistyksille kuten Satamasaari ry.

Helsingissä on 9 kesämaja-aluetta, joista suurimmat ovat Lauttasaaressa ja Herttoniemen kupeessa Kivinokassa. Yhteensä kesämajoja on ympäri kaupunkia yhteensä noin 1600.

Kaupunki säätelee rakennustapaohjeella mökkien kokoa ja ulkonäköä. Satamasaaren uuden rakennustapaohjeen mukaan mökin maksimikoko on 16 neliötä + 2 neliön varasto. Ulkonäkö on yhä uskollinen arkkitehti Hilding Ekelundin vuonna 1946 suunnittelemalle alkuperäiselle kesämajojen tyyppimökille.